23. joulukuuta 2012

joulupuu on rakennettu


Joulukuun aikana on pikkuhiljaa
rakennettu joulua 
keittiöön.


Ikkunalla on tähtivalot
ja punatulkut,


keittiön kattovalaisin on 
vaihdettu 
valkoiseksi tähdeksi. 


Ja jouluinen kranssi on otettu esille.


Olohuoneen puolella supattavat


kultaiset joulupukit. :)


Joulupuu on rakennettu
tänä vuonna vihdoinkin
kauan haaveilemistani
kankaisista sydämistä ja
mailegin pikkutontuista. :)


Kun omat taidot ja innostus eivät riittäneet,
onneksi on myös niitä, joilla on taidot ja
innostus ovat kohdallaan;
sydämet ostin itsenäisyyspäivänä
naistenmessuilta.


Oikein sydämellistä 
joulun aikaa kaikille 
joulupuun alla kävijöille!


1. joulukuuta 2012

arkienkeli




valmistui pari viikonloppua sitten 
ja suurella avustustamisella
kotitontut ja arkienkeli -kurssilla. :)


Oikein rauhallista ensimmäistä adventtiviikonloppua
kaikille täällä piipahtaville!


27. marraskuuta 2012

tonttuilua



viikonloppuna laittelin
osan tontuista
esille


jokunen pupukin pääsi 
myös viekkuun. 



Tonttuja lisäsin sekä 
makkarin sängynpäätyhyllylle


että keittiön pienelle hyllylle
piparivalojen loisteeseen. :)

25. marraskuuta 2012

aina on tilaa


vielä yhdelle lasikuuselle,
tämä suorastaan vaati päästä
 mukaani Tiimarin ylähyllyltä. :)


Se etsii vielä lopullista paikkaansa.


Kynttilä ja keinuhevonen


löytyivät  Säteestä.


Tästä se joulun ihana odotus
jatkuu jouluisten tavaroiden 
pikkuhiljaa täyttäessä kotia. :)



12. lokakuuta 2012

Yuletideä odotellessa


 Muutama viikko sitten hankin 
tämän Yuletide-lyhdyn 
ja samoihin aikoihin postin mukana
tuli odotettu


Tervetuloa joulu -kirja


 täynnä ihania kuvia, 
mukavia tarinoita,
toteuttamista odottavia ideoita...


joulunodotus on siis hyvässä 
vauhdissa! 

9. lokakuuta 2012

pian ne tulee kaikki...


Yksi pieni tonttutyttö
pääsi jo pois laatikosta


ja pianhan muutkin
tulevat perässä.


Ruostuneenoloisia tähtiä löysin
käsityömessuilta viime viikonloppuna,
jonnekin nekin pian paikkansa löytävät. :)

                                    

23. syyskuuta 2012

Vielä hetken


laatikon kansi pysyy
kiinni, 
ennenkuin pikkutontut pääsevät
valloilleen.

Pieni kurkkaus laatikkoon
kuitenkin, 


että kaikki on siellä hyvin. :)

26. heinäkuuta 2012

2. tammikuuta 2012

ensi jouluun


Jälleen yksi joulu on takanapäin,
joulutunnelmaa etsiessä se
hiipi ohitse.


Joululahjat on avattu...


 Joulupuun vahtiminen kävi
välillä voimille. :)


Timantit kauniit puissa kimmeltää.
Tonttu pieni metsää koti askeltaa.
Hiljaa kuiskii puissa tuuli,
kauniisti sade metsää koristaa.
Alla kuusipuun tonttu pieni taivaalle
katsahtaa, tähteä kirkasta odottaa.
Siellä loistaa valo ikuinen,
takana metsän hämyisen.
Hymyillen takaa varjojen,
tonttu pieni matkustaa.
Katsoo kohti ikkunaa,
jonka kynttilät koristaa.
Joulua hän odottaa,
polkua pitkin vielä vaeltaa.
Näkee valon ihanan:
tähden toivon ja rakkauden.
Joulu jälleen luoksemme palaa!
-värssypankista-

E-n-s-i-j-o-u-l-u-u-n! :)